Nurkkanuuskun tarina.


Hei,
ja tervetuloa Nurkkanuuskun kotisivulle.  Olen siis Tuomas ja alkuperäiseltä ammatiltani valokuvaaja.  Yrittäjä historiani alkoi vuonna 1991,  jolloin siirryin vakituisesta valokuvaajatoimestani täysipäiväiseksi yrittäjäksi mainosvalokuvaajana.


Hirsitalot hiipivät elämääni.

Vuonna 2001 elämässäni tapahtui merkkittävä muutos,  kun ostimme silloisen vaimoni kanssa vanhan hirsitalon Inkoosta.  Talo oli ollut pitkään asumaton,  ja aloimme remontoimaan sitä vapaa-ajan asunnoksi.  Mutta niin kuin usein voi käydä, vanha talomme vei aikamme lisäksi sydämemme. Remontointi lähti siis hieman lapasesta ja päädyimme kunnostamaan talon omakotitaloksi.

Talon remontoinnin aikana opiskelimme ahkerasti vanhojen hirsitalojen ja perinnerakentamisen saloja. Hankimme tietoa, ihmettelimme, saimme paljon konsultointia lähipiirimme ammattilaisilta sekä ulkopuolisilta konsulteilta.  Ja kun talomme alkoi useamman vuoden puuhastelun jälkeen uhkaavasti valmistua,  päädyimme ostamaan naapurissa olevan 1700-luvulla rakennetun toisen hirsitalon ja näin rakennusrestauroinnin opiskelu sai jatkua.

Vähitellen osaamista alkoi kertyä,  ja huomasin olevani tilanteessa,  jossa kavereiden lisäksi kavereiden kaverit alkoivat soittelemaan apua omiin projekteihinsa,  ja näin päädyin laajentamaan työnkuvaani myös hirsitalojen kunnostamiseen ja korjauskonsultointiin.  Vähitellen  aloin tarjota hirsitalojen kunnostuspalveluita myös julkisesti.  Muutamia vuosia sitten perustin Instatilin nimeltä Nurkkanuusku.
Nykyisin teen vanhojen hirsitalojen korjauksia asiakkaille lähinnä Lounais- ja Etelä-Pirkanmaalla,  mutta myös Jyväskylän lähiympäristö on minulle mahdollinen toiminta-alue.

Minut on ”vertaisarvioitu” kahdesti.  Eli työni ja remonttisuunnitteluni on arvioitu kokeneiden perinnerakentajien toimesta kahdessa eri projektissa. Molemmissa arvioinneissa arvioijat olisivat tehneet kanssani samanlaiset rakenneratkaisut.


Tuomas Marttila




Ota yhteyttä!


ToiminimiTuomasMarttila

Y-Tunnus 1957329-8

Punkalaidun

Seuraa minua Instassa!